Oulun Taikurit Ry
Oulun Taikurit ry on perustettu vuonna 2008. Uusi yhdistys perustettiin vuodesta 1998 alkaen toimineen Oulun Taikuri- ja Sirkusyhdistys Sirius ry:n jatkoksi. Yhdistyksellä on kolmisenkymmentä aktiivista jäsentä, jotka kokoontuvat lähes viikoittain tapaamaan kollegojaan. Kokouksissa esitetään ja opetellaan uusia taikatemppuja, keskustellaan taikuudesta ja suunnitellaan tulevia tapahtumia.
Yhdistys osallistuu aktiivisesti myös Oulun alueen kulttuuritapahtumiin ja vaalii taikaperinnettä järjestämällä taikurikursseja Oulussa ja lähikunnissa. Yhdistys on katutaikuripäivien lisäksi vuosittain mukana myös Oulun päivien toiminnassa sekä Taiteiden yössä.
Taikuuden historiaa Oulussa
Taikuudella on Oulussa vahvat perinteet. Oulusta on lähtöisin kuuluisia taikureita kuten: Markku Karvo, joka esiintyi pitkään Ranskassa Pariisin Lidossa Simo Aalto "Jokeri Pokeri Box" voitti maailman mestaruuden 2000 sekä Jyrki Niemi, joka esiintyy parhaillaan Varietee-teattereissa Saksassa. Jo 1980-luvulla ensimmäisen kerran järjestetyt katutaikuripäivät ovat tuoneet taikuutta esille Oulussa kun Rotuaarin valtaavat oululaiset taikurit. Yleisölle maksuttomassa tapahtumassa esitetään katutaikuutta kävelykadun kulkijoille. Katutaikuripäivät kruunasivat Pohjankartanossa järjestetty taikashow. Nykyään Katutaikuripäivä Oulun Taikurit ry:n järjestämänä on osa suurempaa Taika Oulu &em;kaupunkifestivaalia.
Yhteystiedot
Joni Pakanen
joni@jonipakanen.com
p. 040 7485336